Pankkitunnukset pikavippiä ja nettiostoksia varten?

 

Lisäravinteita tilatessani muistui mieleen se, kuinka helppoa nykyään kaikenlainen ostoksien tekeminen ja asiointi verkossa onkaan. Sama pätee sähköiseen tunnistautumiseen, jonka voi nykyään tehdä pelkillä pankkitunnuksilla. Käyttikö kukaan kansalaisvarmennetta eli sirukortti ja lukijaa vielä muutama vuosi sitten? Juuri niin, kukaan ei käyttänyt. Henkilökortti ja tietokoneeseen hankittava lukija olikin täysin epärealistinen vaihtoehto koko kansan tunnistautumismenetelmäksi. Sitten tulivat verkkopankkitunnukset. Nykyäänhän jopa Ypäjän mummolta löytyy kiinteä laajakaistayhteys ja verkkopankkitunnukset joten menetelmää voikin pitää varsin onnistuneena sähköiseen varmentamiseen ja allekirjoituksen tekemiseen.

Tässä taannoin huomasin, kuinka sähköinen tupas-palvelu on laajentunut niin verkkokauppoihin, sähköiseen asiointiin vero- ja muiden viranomaisten kanssa sekä esimerkiksi lainanottoon netin kautta. Esimerkiksi pikavippiä ilman pankkitunnuksia ei ole nykyään mahdollista ottaa, kun vielä muutama vuosi sitten pelkällä puhelimella pystyi tekstiviestitse ottamaan jopa tuhansien eurojen luottoja. Tämä muodostikin suuren riskin koska pikavippejä ja kulutusluottoja saattoi kaverin puhelimella tilata.

Moni lisäravinteita netistä tilannut on myös huomannut, että kotimaisissa verkkokaupoissa voi nykyään maksaa ostokset suoraan pankkitilin kautta. Tämä on myös eräänlaista tunnistautumista, sillä pankkitunnukset toimivat sekä maksulähetteenä että henkilöllisyysvarmenteena. Samoin etämyynnissä postiennakolla tilattaessa jotkin verkkokaupat voivat hupiostoksia välttääkseen vaatia pankkitunnuksien kautta sähköistä tunnistautumista ennen paketin lähettämistä.

Mobiilitunnistautuminen korvaamassa pankkitunnukset?

Tulevaisuudessa pankkitunnuksien käyttö tunnistatumisessa tullaan korvaamaan kännykkään sisällytettävällä mobiilivarmenteella. Jokaisella kansalaisella on mahdollisuus hankkia nelinumeroinen pin-koodi, ja tehdä sähköinen tunnistautuminen pelkällä kännykällä. Tämä on kätevämpää, sillä pankkitunnukset eivät aina ole mukana mutta kännykkä löytyy jokaisen suomalaisen taskusta. Vaikka Helsingin Sanomat uutisoi muutama vuosi sitten usb-tikusta, joka hoitaisi tunnistautumisen, on tämän kaltainen tunnistautuminen yhtä hölmö kuin pankkitunnuksetkin. Mobiilitunnistautuminen ja uusi tekniikka kännykässä voivat viedä sähköisen asioinnin aivan uudelle tasolle.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s

%d bloggers like this: